kwpn-t Calandria HMS eli Riina

[Viona]

kwpn-t Calandria HMS eli Riina
Omistaja: Amy

[Amy]

Yksi suurimmista unelmistani oli käymässä toteen. Jokaisen pienen ja isommankin hevostytön unelma – oma hevonen – seisoi vuokratun trailerin kyydissä matkalla kohti Susikallion uutta tallia. Hollannista asti saapunut hevoseni oli oikea unelmien täyttymys: erittäin osaava koulupuolella, mahtava ratsastaa ja kilttikin kuin mikä. Autojen ohitellessa hitaampaa hevoskuljetusta muistelin koeratsastuspäivää Hollannissa.

Olin ollut jännityksestä lähes toimintakyvyttömänä jo useamman päivän. Muiden sulatellessa kinkkujaan kotisohvilla, meidän perhe istui lentokoneessa matkalla kohti Hollantia. Joulun välipäivät kuluivat Eindhovenin kaupungissa hotellissa, josta oli noin puolen tunnin matka hevostilalle, jossa kävimme katsomassa hevosta. Ensimmäinen ajatukseni tallin pihassa oli ”herraisä miten iso paikka”. Keskellä maaseutua oli Suomen talleihin verrattuna aivan valtava tallirakennus, jonka takana näkyi lisää valtavia rakennuksia. Meitä vastaan tuli tallin omistaja ja hevosen myyjä, joka puhui suomalaisten juurtensa ansiosta suomea vielä sujuvasti. Pääsimme sisään talliin, jossa hevosenhoitajat laittoivat hyvin paljon kisahevosilta näyttäviä ratsuja kuntoon. Tallin perältä löytyi vähemmän kisahevoselta näyttävä tamma, suomalaiselta lempinimeltään Riina. Omistajan mukaan se oli eläköitynyt kilpailu-uraltaan vähän aikaa sitten, ja olisi nyt luonteensa ansiosta valmis muuttamaan uudelle omistajalle opetusmestariksi.

Sain hakea tamman karsinasta käytävälle ja laittaa sen kuntoon koeratsastusta varten. Harjatessani Riinaa en ollut uskoa, kuinka ”normaali” se oli. En tiedä mitä olin odottanut, mutta se lähti kuuliaisesti mukaani karsinastaan, seisoi kiltisti aloillaan käytävällä ja katseli rauhassa ympärilleen minun harjatessani sitä. Tallin omistaja, mukaan avuksi tullut tuttavamme sekä vanhempani lähtivät tarkemmalle tutustumiskierrokselle talliin ja sen ympäristöön, ja minä sain jäädä Riinan kanssa kaksin. Rapsutin tammaa sen leuan alta ja hymyilin. En ollut vielä edes päässyt ratsaille, mutta tunsin, että tässä hevosessa on jotain erityistä.

Havahduin ajatuksistani auton siirtyessä moottoritieltä rampille. Olisimme ihan kohta perillä Susikalliossa. Jännityin entistä enemmän isäni vihdoin kääntäessä auton Susikallion pihatielle. Ajoimme hitaasti kentän viereen, ja isä lähti peruuttamaan traileria tallin ovia kohti. Jostain ilmestyi pikkuhiljaa uteliaita tallityttöjä, joista osan tunnistin. Isän pysäyttäessä auton huokaisimme kaikki syvään. Riinan pitkä matka oli vihdoin ohi, ja me kaikki toivoimme sen selviävän loppuun asti ilman ongelmia. Myös Viona oli löytänyt tiensä tallipihalle, ja otti meidät vastaan trailerin vieressä iloisesti.

Hetken selvittelyjen jälkeen kiipesin traileriin etuovesta ja tervehdin rauhassa matkustanutta Riinaa. Takaovi aukesi ja vilkaisin Riinan selän yli ulos. Ramppikuume meinasi iskeä, sillä tallitytöthän ovat tunnetusti niitä kaikista kriittisimpiä arvostelijoita. Kun äiti otti takapuomin pois, sanoin Riinalle hiljaa ”mennäänpä sitten” ja pyysin sitä peruuttamaan ulos. Se lähti taaksepäin, ja ulos päästessään se katseli ympärilleen pää korkealla ilmassa. Se ei ollut mikään mahdottoman isokokoinen, mutta seistessään ryhdikkäänä jopa minä tunsin oloni pieneksi sen rinnalla. Se ei päästänyt pihahdustakaan, vaikka tarhoilta kuului hirnuntaa.
”Onpa kaunis”, joku kommentoi. Taluttaessani Riinaa tallia kohti, olin hiljaa mielessäni täysin samaa mieltä.♥

[Viona]

Voi että miten Riina on raivannut tiensä meidän sydämiin jo näin pienessä ajassa! Minuun teki vaikutuksen tamman järkevä ja jotenkin nöyrä olemus sekä kaiken nähneen maailmanmatkaajan asenne. Siinä missä moni kotimainen ex-kilpuri olisi saattanut tohkeissaan ampaista ulos trailerista ja ilmoittaa kovaan ääneen kukkulan kuningattaren saapuneen, mutta ei, ihana Riina se vaan sipsutteli alas siltaa ja otti uuden paikan vastaan kuin matkustelisi joka päivä tuhansia kilometrejä. Olisipa kaikille hevosille jaettu yhtä paljon järkeä ja nallekarkkeja kuin Riinalle! Vuosia yksityistallia pitäneenä voin todeta ihan suoraan, että Riinan kaltaisia asiakashevosia on yksi sadassa. Kaikkien seinäänlyttääjäorien rinnalla riinoille on kyllä ihan oma paikkansa sydämessäni. Onnea nyt vielä kerran kavioliittoon!

2,5 tp Hieman lyhyt tarina, mutta kaikkihan tietää ettei se pituus vaan... Mutta myönnettävähän se on, että jäin kyllä janoamaan lisää! Miten Riina suhtautui uuteen karsinaansa? Miltä Amysta tuntui kävellä tallin käytävillä nyt hevosenomistajana, ei hoitajana? Muuttuiko vanhojen tuttujen tallilaisten suhtautuminen Amyyn, kun hän ei enää hoidakaan vanhaa pörröistä Cindyä vaan tallaa käytäviä onnellisena hevosenomistajana? Eikä minkä tahansa hevosen, vaan kalliin hollantilaisen ex-kilpurin? Luulisi, että jossain tallilaisessa herää kateuden kipinä, pahemman kerran - tai ehkä Amy ei onnellisuudeltaan sitä edes huomaa.

Tarinan lyhyydestä huolimatta olit kuitenkin panostanut taustatyöhön ja ottanut selvää Hollannin maantieteestä ja luonut Amyn ja Riinan suhteelle vankkaa pohjaa. Lukijana jäin kuitenkin miettimään, oliko Amy testannut muita hevosia aikaisemmin, vai olivatko hänen vanhempansa kiikuttaneet hänet suorinta tietä Hollannin jättitallille? Tällaisista pienistä yksityiskohdista rakentuu se suuri kokonaisuus - myönnän kyllä rakastavani itse niitä detaileja ihan liikaa ja joskus omissa teksteissäni on pelkkiä puita eikä ollenkaan metsää. Uskalla rohkeammin kuvailla miljöötä. Mitä kaikkea hollantilaisella suurtallilla voisikaan nähdä ja aistia!

ps. laittele Amysta esittelyä ja kuvausta, niin saan tehtyä sinulle kaapin :)